Reijan räsymatto

          Mia Taimio, 42, on pitkään haaveillut järjestävänsä Lohjalle käsityömessut. Niillä pitäisi olla edulliset pöydät, jotta tavallisilla käsityöharrastajillakin olisi varaa tulla myymään. Myös sisäänpääsymaksun täytyisi olla nimellinen, jotta myös työttömillä ja pienituloisilla olisi varaa tulla messuille ostoksille. - En muutenkaan ymmärrä sitä, että kun ihmiset tulevat messuilla ostamaan, heidän pitäisi maksaa sisäänpääsy! Eihän kukaan kauppaankaan maksa sisäänpääsymaksua, Mia vertaa. Mia Taimio on toiminnan naisia, ja hän lähti toteuttamaan Lohjan käsityömessuja vuosi sitten. Mia ei anna senkään häiritä, että hän kulkee kepin kanssa, ja joskus täytyy turvautua pyörätuoliinkin. Hän on työkyvyttömyyseläkkeellä pahan reuman takia. Toiset pohtivat mutta Mia toimii! - Olen järjestänyt kaikenlaisia tapahtumia koulun vanhempainyhdistyksen piirissä ja esimerkiksi siivouspäivän kirppareita Lohjalla, joten ihan untuvikko en ole tapahtumatuottajana. Laitoin paikallislehden tekstaripalsta

Kädentaitokurssit ovat hyvin suosittuja, mutta Helsingissä niille on vaikea mahtua. Halukkaita on niin paljon. Jos ei ilmoittaudu heti ilmoittautumisajan alettua, on usein mahdotonta päästä mukaan. Tähän sauman ovat  onneksi monet yksityiset palveluntarjoajat huomanneet. Helsingissä on muutamia studioita, joista voi ostaa verkkokaupasta kätevästi vaikkapa keramiikkapäivän tai kudontaillan. Lähdin tutustumaan Hilmalaan, joka on käsitöiden ja luovan tekemisen kurssikeskus Hietsun Paviljongissa merellisissä maisemissa. Mukaani mielen kuntosalile, aivojen ateljeehen ja luovan tekemisen tilaan houkuttelin 25-vuotiaan Henkan ja hänen 28-vuotiaan opiskelukaverinsa Marian. Uskon nimittäin, että kankaankudonta kiinnostaisi monia nuoria, myös miehiä, mutta he eivät vain tule kokeilleeksi. Maria neuloo, muokkaa vaatteita ja ompelee koneella jonkin verran. Henkka ei ollut koskaan kuullutkaan pirtakangaspuista mutta lähti innolla mukaan. Hilmalan perustaja ja "äiti" Anu Jokela neuvoo Mari

Parkanolaisen Esko Sirolan, 83, luotsaama käsityöliike Parkanon kehräämö on ihana paikka. Se on täyden palvelun lanka-, kangas-, kude- ja tarvikekauppa, mutta erityisen kiinnostavaksi sen tekee pitkät perinteet. Sirola on toiminut yrittäjänä Parkanossa 1950-luvun puolivälistä, jolloin hän jatkoi Viljo-isänsä, Eero Koiviston ja Eino Ventelän perustamaa liikettä. He ostivat helsinkiläisiltä messuilta vuonna 1947 puolalaisen karstakoneen, vaikka menivät alunperin hankkimaan puunjalostuskoneita. Karstaamo perustettiin entiselle linja-autovarikolle. Villaa kerättiin laajalta alueelta ympäristöstä, sitä kehrättiin ihmisille ja vähän alettiin tehdä lankaakin myyntiin. - Aloimme tehdä harmaata ja valkoista sukkalankaa. Mutta niiden menekki alkoi hiipua, kun ulkomailta alkoi tulla 1960-luvulla lankaa. Keksimme uuden idean, ja aloimme kerätä villakudelumppua. Teimme niistä mattolankoja myyntiin. Parhaimmillaan eli vuosina 1947-65 meillä oli 16 ihmistä töissä, Esko kertoo.  1970-luvulla Parkanon

Jos isoissa juhlissa on merkatut paikat vieraille, kannattaa tehdä myös pöytäkartta. Askartelusta ja näpertelystä tykkäävä saa näihin mukaviin hommiin käytettyä tovin jos toisenkin. Minä sain puuhata tyttäreni häihin pöytäkarttaa ja kiinnostava pohja siellä löytyi ihan katsomalla kotona ympärilleen. Minulla on pitkään ollut seinällä pala vanhan runkopatjan sisusta, koska se on mahtava tausta ystäväni minulle tekemälle tuftaustyölle. Patjan metallisia jousisisuksia saa aika usein ilmaiseksi kierrätyskeskuksesta. Pihdeillä leikaten saa sopivan palan.  Tästä syntyi täydellinen pöytäkartta vanhaan navettaan, jossa häät pidettiin! Harmaat pahvit ovat kierrätyspahveja työpaikan roskiksesta. Lehtitalossa näitä tulee aina lehtien välissä, olen kärppänä ottamassa niitä talteen. Pahvin päällä on ruskeaa paperia, jonka reunat poltin kynttilän liekissä hitaasti sentti kerrallaan. Tulos on aika kiva. Tytär kirjoitti nimet oikealla mustekynällä, joka tuntui suorastaan ylelliseltä. Ja jälki on kivaa.