Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Kurkistus teatterin takahuoneeseen: Näin suunniteltiin Carola-musikaalin asut ja lavastus

Kuva
Kävin Kokkolan kaupunginteatterissa katsomassa lämminhenkisen musiikkinäytelmän Carola - sydämeen jäi soimaan. Carola oli suomalaisen populaarimusiikin kansainvälisimpiä artisteja, joka esiintyi monella kielellä ja monessa maassa. Hänen äänensä oli yhdistelmä herkkyyttä ja intensiivisyyttä. Carola oli ristiriitainen persoona, ujo mutta toisaalta taas hyvin räväkkä. Hän rakasti yleisöään ja samalla pelkäsi sitä. Näyttelijä Hanna Vähäniemi tulkitsi upeasti Carolan lauluja. Minä päätin kirjoittaa blogin Carola-näytelmän skenografista Annina Nevantauksesta. Skenografi suunnittelee esitysten visuaalista maailmaa ja tilaa, eli lavasteita ja pukuja. Kaikki Carola-musikaalin kuvat on valokuvannut Päivi Karjalainen. Annina on opiskellut ensin vaatetusalan artenomiksi ammattikorkeakoulussa. Erikoistumisalueena oli teatteripuvustus. Sen jälkeen hän oli opiskelijavaihdossa Englannissa Birminghamissa yliopistossa. Sittemmin hän valmistui vielä Taikista taiteen maisteriksi lavastustaiteen osastolta.

Aune Mattila, 79: "Maalaan silmälasit ja korvikset asuuni sopiviksi"

Kuva
Olin talkootyöntekijänä Kankaanpään opistossa tilkkupäivillä maaliskuussa 2019. Opistossa pyöri viikonloppuna lähes 300 tilkkutöiden ystävää, joten värikkäitä vaatteitakin näkyi paljon. Kiinnitin heti huomiota tyylikkääseen leidiin keltasankaisissa silmälaseissaan. Hän toi mieleeni kolibrin, tai jonkun värikkään linnun keskellä satakuntalaista talvea. Talkootyöhöni kuului myös Eija Pöyryn ja Marita Lappalaisen tekstiilitaidenäyttelyssä päivystäminen Kankaanpään galleriassa. Kun tämä daami ihastuttavassa asussaan saapui sinne, päätin iskeä. Olen nimittäin sen oppinut 30 vuoden toimittajan kokemuksella, että jos näet jotain kiinnostavaa, käy kimppuun äläkä kadu myöhemmin. Siispä menin esittäytymään ja kysymään pientä haastattelua. Pälkäneläinen eläkkeellä oleva opettaja Aune Mattila, 79, oli vain ihastunut siitä, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Hän kertoi keltaisen olevan hänelle tärkeä väri. - Keltainen on auringon ja valon väri, mieltä kohottava. Pidän kirkkaan punaisesta ja lehden

Huovutuksen hurmaa talvella - ilmoittaudu kesäkurssille!

Kuva
Opiskelen Kankaanpään opistossa kädentaitojen ohjaajaksi. Vuorossa oli viikon huovutus. Olen ollut monellakin huovutuskurssilla, mutta niistä on jo vuosia aikaa. Niinpä oli aika hauskaa huomata, että huovutusmenetelmiin oli tullut uusiakin tapoja. Mutta se mikä oli pysynyt samana on huovutuksen hurma. Se vaan on niin ihanaa silloin kun on hyvät tilat, paljon aikaa ja motivoiva opettaja. Meillä oli kaikkea. Opettajamme Marita Metsäkylä toi upeita mallitöitä ihailtavaksi. Huovutuskurssilla oli mahtavaa se, että huopaa voi ostaa opettajalta. Kurssille tulo on näin helppoa ja pieniäkin määriä huopaa voi ostaa lisämausteeksi.   Kankaanpään opiston märkätilat ovat upean tilavat ja käytännölliset. Lisäbonuksena on järvinäkymä. Marita Metsäkylä pitää heti kesäkuun alussa huovutuskurssin opistolla. Ilmoittautumiset ovat jo käynnissä. Merinovillasta ja silkkihuivista saa upean herkän huivin helposti. Eri värisiä huoveja saattoi ostaa opistolta. Ei näitäkään kurssille lähtiessä osaisi varastoon o

Eijan ja Maritan tekstiilitaide on upeaa ja kekseliästä - käy Kankaanpäässä katsomassa!

Kuva
Kankaanpään galleriassa on maaliskuun ajan Eija Pöyryn ja Marita Lappalaisen ihana tekstiilitaidenäyttely Kankaan päähänpistoja. Kannattaa käydä katsomassa mihin kaikkeen kangas taipuu.     Eija Pöyry (oikealla) kehottaa tulemaan näyttelyyn ihmettelemään, mitä kaikkea tekstiilistä voi tehdä. Monet työt ovat hiukan erilaisia ja vähän kummallisiakin, kulkevat tilkkutyön ja taidetekstiilin rajamailla. Marita Lappalainen muistuttaa, että käsitöiden tekeminen on tutkitusti terveellistä aivoille. Näyttelystä voi tulla saamaan inpiraatiota ja ideoita omaan tekemiseen. Kurikkalainen Eija Pöyry kuvailee omaa tekstiiilitaidettaan näin: - Tykkään purkaa asioita ja vaatteita ja kasata niistä jotain uutta. Tavallaan järjestelen niitä vaatteen osia uudelleen.  Joissain kohtaa käytän tilkkutöiden menetelmiä. Eijan oma suosikkityö on hänen anoppinsa vaatteista tekemä yllä oleva työ. - Minulle läheinen anoppini kuoli vuonna 2010, ja tein surutyönä hänen vaatteistaan ison ristin mallisen työn. Se oli ai