Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Piipahda korutaiteilija Jaana Tuomiston työhuoneelle

Kuva
Jaana Tuomisto on korutaiteilija ja taidekäsityöläinen, joka myös opettaa jonkin verran kädentaitoja. Hänellä on pieni työpaja-myymälä Helsingissä Museokadulla. - Museokatu on elävä, historiallisestikin merkittävä katu Helsingin sydämessä Kansallismuseon takana. Kadun varsi on pullollaan toinen toistaan mukavampia kahviloita ja pieniä kivijalkakauppoja. On kiva seurata kadun elämää samalla, kun työskentelen. Vanhempi herranmies kävelee kellontarkasti 11.40 aamukävelyä. Kävelykeppi klonksahtaa joka askeleella. Mahtavia asiakkaita on ollut ympäri maailmaa – Japanista, Hollannista, Ranskasta, Kiinasta ja Espanjasta, Jaanan kertoo. Jaana ottaa 7. DREAM -galleriaansa myös muiden taiteilijoiden töitä kuukausittain vaihtuvaan näyttelyyn. Aihe voi olla vaikkapa maalausta, taidegrafiikkaa, korutaidetta ja valokuvaa.     Jaana Tuomisto on vuosia tehnyt näyttäviä koruja kierrätysmateriaaleista. Tämän äitienpäivälahjan idea lähti paplarista. Jaana tekee korua sekä pinkillä että vihreällä paplarill

Maalaa tekstiilivärillä raidat mattoon tai sohva uuteen uskoon

Kuva
Minna Raudaskoski ei löytänyt mistään sopivaa mattoa kaveriksi toiselle. - Ja koska olen malttamaton päähäni pälkähti ajatus värittää iloisempia raitoja löytämääni tylsän väriseen mattoon. Käytin Sinellistä ostamaani Schjerning-merkkistä tekstiiliväriä sen verran, että tuli hyvä väri, vähän kuin olisin maalannut taulua. Kiinnitin silittämällä, Minna kertoo. Tämä oli Minnan ensimmäinen projekti tekstiiliväreillä, mutta häntä houkuttelee kovasti maalata verhot ja vaatteita.   Sohva ennen maalausta.   Nummelalainen Nea Kivirasi törmäsi netissä ideaan sohvan kankaan maalaamisesta. - Tarvitsimme sohvan tyttären huoneeseen ja vanhemmiltani löytyi vanha kulahtanut sohva, jonka päätin kunnostaa. Aluksi tarkoituksenani oli ommella päällinen, mutta maalaaminen kuulosti paljon helpommalta ratkaisulta, Nea kertoo. Hän maalasi tavallisella pensselillä suoraan kostutettuun sohvaan. - Päälliset eivät olleet irrotettavia, ja maalaus oli todella helppoa. Kastelin sohvan pintaa ensin vähän sumutuspull

Järjestä oma käsityönäyttely kirjastoon

Kuva
Monissa kirjastoissa on lasivitriinejä ja sermejä, joihin kuka tahansa voi koota oman taide-, käsityö- tai keräilynäyttelyn. Minä ja ystäväni Saija Flinkkilä olemme järjestäneet helsinkiläisessä Pukinmäen kirjastossa jo kaksi käsityönäyttelyä. On mukavaa kerätä omista käsitöistä mieluinen kokonaisuus ja viedä se muidenkin ihasteltavaksi. Näyttelymme Eteisiin ja kynnyksille - ovikoristeiden iloa on maaliskuun ajan kirjastossa.             HERKKUHETKI Reija Ypyä Kakkuvuoka, leivosmuotteja, metallivyö, pala pitsiä NAPPITAIVAS Reija Ypyä Reikäinen villatakki, kasa nappeja, styroksipohja FILATELIA Reija Ypyä Käytettyjä postimerkkejä, styroksipohja KUOHUJEN JÄLKEEN Saija Flinkkilä Kuohuviinipullonkorkit, naru   NOSTALGIA Reija Ypyä Kankaalle siirretty kuva, helmiä, lankaa KUORTANE Saija Flinkkilä Kuortaneen kansallispuvun tasku ja soljet, langat, säkkikangas   KIVEN KOVUUS KOHTAA PITSIN HERKKYYDEN Saija Flinkkilä                                             Betoni, kivi, pitsi    KEVÄTLENKKI

Hanna Meronen: "Nukkekotiaskartelu on aikuisten ihanaa leikkiä!"

Kuva
Kuvassa oleva Lauhan talo on tehty puulaatikosta. Siellä asuu Lauha Kalastaja, joka on luonnonlääkintään erikoistunut yrttiasiantuntija. Talon etu- ja takaulkoseinien alaosa on laudoitettu ja yläosa rapattu. Kirjassa on tarkat ohjeet talon tekemiseen. Hämeenlinnalainen Hanna Meronen, 45,   on vastikään julkaissut perusteellisen ja kiinnostavan Tee itse nukketalo -kirjan. Nukketalojen miniatyyrimaailma viehättää sekä lapsia että aikuisia. Hannan kirjassa rakennetaan nukketaloja puusta, pahvista ja muista helposti saatavista materiaaleista. Perusmalleihin on selkeät piirustukset. Kirjan rakennusohjeet käsittävät talon rungon, seinät, katon ja muut kiinteät rakennusosat, kuten ovet, ikkunat ja portaat, sekä sisä- ja ulkopintojen viimeistelyn Nukkekotiharrastuksella ja askaroimisella on monta lempinimeä kuten nukkistelu, nukkekoteilu ja ministely. Hanna toteaa, että hienointa nukkekotiaskartelussa on se, kun pääsee uppoutumaan tekemiseen ja antaa työn viedä. Silloin keskittyy juuri tähän