Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Ompele villainen lämpöverho mökille

Kuva
Mökillämme Puumalassa on iso ikkuna, josta näkyy tämä kaunis Saimaan maisema. Makuuhuoneessa on myös iso ikkuna, josta hohkaa talvella tosi paljon kylmää. Pikkuruisessa mökissä ei ole muuta lämmityslaitetta kuin puuhella. Viime talvena roikotin täkkiä makuuhuoneen ikkunassa, mutta täksi kaudeksi päätin ommella siihen paksun talviverhon.    Minulla on ollut varmaan kymmenen vuotta turkoosi villakangas odottamassa takiksi valmistumista. Nyt päätin, että se jatkaa elämäänsä verhona. Sellaisenaan se olisi makuuni liian yksinkertainen, joten päätin applikoida siihen käsin muuta villaa. Vihreä iso pyörylä on kirpparilta ostetusta viltistä, jonka huovutin pesukoneessa. Pienemmät villapalat ovat vähän sieltä sun täältä.   Käsin ompelu ja kirjominen on erittäin rentouttavaa. Tässä yhdistetään pienen pieniä huopapalasia yhteen. Kirjontatyö on mainio matkakäsityö, sillä se mahtuu vaikka käsilaukkuun. Kävin työväenopiston kirjontakurssilla pari vuotta sitten. Siellä tehdyt koetilkut pääsivät nekin

Marjutilla on hulvaton joulupiha - katso kuvia!

Kuva
Varpaisjärveläisen Marjut Kauppisen ja Harri Kuosmasen joulukoti ja -piha on täynnä hassuja yksityiskohtia pehmopukista pinkkiin tekokuuseen. He asuvat 800 asukkaan Korpijärven kylässä, jonne on Varpaisjärveltä vielä 25 km. Lumisten kuusten reunustama kapea tie kulkee kilometrin metsän keskellä. Se päättyy Onnelaan, Marjutin ja Harrin kotiin. Matkalle jää 15 linnunpelättimen naisellisesti vaatettu ryhmä metsässä. Harri on rakentanut Marjutille maitolaiturin, johon hän on ostanut kirpputorilta maitotonkkia.  Tämä maalatuilla kukilla koristeltu 80-luvun Ford on kasvihuone. Isäntä sahasi rälläkällä katon auki, ja se korvattiin läpinäkyvällä katteella. – Auto on täynnä kasvusäkkejä, joissa kasvoi kurkkua ja kurpitsaa, peräkontissa yrttejä. Nyt minulle on tavallinenkin kasvihuone, Marjut kertoo. Vanhassa karjakeittiössä on kotimuseo, jossa on leluja, vanhoja työvälineitä ja keittiökapineita. Separaattori on Marjutille erityisen rakas esine, ei hieno mutta nostalgisia muistoja täynnä. Marjut

Himmeli on kaunis, pyhä ja harmoninen

Kuva
Mustasaaressa Vaasan kyljessä asuva himmelisti Eija Koski kertoo, että himmelit ovat täyttäneet hän arkensa jo seitsemän vuoden ajan. - Ajattelen himmeleitä, puhun niistä miehelleni ja  teenkin niitä lähes päivittäin. Meillä on kotona himmeli joka huoneessa, olohuoneessa telkkarin paikalla, koska sitä ei ole, Eija toteaa. Eijan ihastus himmeleihin syttyi jo lapsena. - Tätini maalaistuvassa pyörähteli ilmavirrassa olkihimmeli, jota tuijotin lumoutuneena. Vuonna 1993 menin himmelikurssille ja lopulta aloin itse opettaa, aluksi Vaasassa, sitten muualla Suomessa ja nyt ulkomaillakin. Maatilan emäntänä opin mieheni perässä tuntemaan vuoden kierron ja aistimaan korret sormissani. Ilman häntä minusta ei olisi tullut himmelistiä. Himmeleihin käytettävä ruis on viljoista kauneinta, oikeaa talonpojan kultaa. Himmeli ei ole pelkästään perinteinen suomalainen joulukoriste, vaan se on sieluun saakka ulottuva mielentila. - Himmelissä on jotain suurta, kaunista ja syvästi harmonista. Himmelin henki m

Aloita joululahjavalmistelut: tee 3 x kiva kranssi

Kuva
  Sain työkaveriltania aivan ihania, kulahtaneita ja elämää nähneitä kakkuvuokia, joita oli käytetty vuosikausia leipomossa. Osa on niin kauniisti patinoituneita, että ne ovat kauniita ihan sellaisenaan, ilman mitään tuunausta. Näistä saisi upean tilateoksen seinälle. Osa oli vähemmän kiinnostavan näköisiä, ja päätin maalata niitä ovikoristeeksi. Aluksi tekninen assistenttini alias miesystäväni porasi vuokiin muutamia reikiä. Spray-maalaaminen on kerrostaloasunnossa aina hankalaa. Hoidin asian parvekkeella pahvilaatikon sisällä. Lisäbonuksena sain osittain maalattuja sanomalehtiä, joista sain mainiota materiaalia korttiaskarteluun. Vuoka on elämää nähnyt, sillä sitä on paiskottu vuosikausia leipomossa. Tähän malliin en hyödyntänyt porattuja reikiä lainkaan, vaan kiinnitin kuumaliimalla sekä pitsin että koristeet. En erityisesti pidä kuumaliimasta, sillä siitä jää ikävä klöntti eivätkä nämäkään koristeet pysyneet kovin hyvin liimalla. Rautalankakiinnitys reikien kautta on varmempaa. Kes

14 tuntia käsitöitä - ihana päivä!

Kuva
On todella ärsyttävää, jos joutuu luopumaan odotetusta käsityötapahtumasta flunssan takia. Podin yhden viikonlopun flunssaa ja vielä seuraavakin viikonloppu meni toipumiseen. Olin kovasti odottanut pääseväni ensimmäistä kertaa Tallinnan käsityömessuille, mutta oli pakko todeta, että toipilaana ei fyysisesti jaksa laivamatkaa.  Päätin  lohduttaa itseäni järjestämällä yksityiset käsityöfestivaalit kotonani vain minulle. Pidin yöpaitapäivän, kuuntelin lempimusiikkiani ja tein erilaisia käsitöitä aamusta iltaan, 14 tuntia. Välillä lähetin kuvia projekteistani käsityöystävälleni, joka kommentoi niitä. Päivä oli lopulta aika kiva, vaikka se ideoitiin pettymyksestä. Sain lopetetun leipomon jäämistöstä vanhoja kakkuvuokia, joita maalasin ovikransseja varten. Mutta nyt otin käyttöön suojapaperit, joita olin tietenkin säästänyt korttiaskarteluun. Epämääräisesti värittynyt sanomalehtipaperi on todella kaunista. Käytettyjen postimerkkien aarrearkkukin pääsi taas tutkintaan. Poimin sieltä enkelipos