Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Tee tunnelmallinen joulukylä kirpparilöydöistä

Kuva
Joensuulainen Marja Suokas-Korhonen, 50, on juuri saanut valmiiksi ihanan joulukylän, joka otetaan tästä lähtien esille joka jouluksi. - Olin haaveillut jo useamman vuoden joulukylän tekemisestä. Aika ei vain koskaan riittänyt tämän toteuttamiseen. Ajatuksena se on vähän sama kuin seimiastelema. Joulukylä tuo rauhallista tunnelmaa, ja jokainen tehdä ihan omanlaisen ja omaan sisustukseen sopivan. Eikä kylä tule koskaan valmiiksi, vaan se elää ja kasvaa. Viime viikolla löysin kirpparilta aivan ihanan oikean koulun. Tämä koulu joutuu nyt remonttiin ja koulunavajaiset on ensi jouluna. Kylälle ei ole vielä nimeä, ehkä sekin keksitään. - Joulukylän suunnittelu ja toteutus oli ihanaa puuhaa. Sain viimein valmiiksi pitkäaikaisen haaveeni. Aloitin sen jo 1,5 vuotta sitten, mutta talojen, kirkkojen ja muiden sopivien esineiden löytäminen kirppareilta oli vaikeaa. Näitä keraamisia savitaloja on kirppareilla todella vähän. Parhaimmat löydöt olen tehnyt kierrätyskeskuksista. Joulukylä ei tullut kal

Emilia tekee upeita kransseja luonnonmateriaaleista - katso ja ihastu!

Kuva
Vantaalainen Emilia Tiitinen , 35, tekee upeita kransseja ja asetelmia luonnonmateriaalisesta. Aloituskuvan upea, herkkä kranssi on Emilian mukaan tehty kiertokasveihin kuuluvista kasvista. -  Se on joko aitoelämänlankaa, peltokiertoa tai karhunköynnöstä. Tunnistaminen on hankalaa, kun ovat pelkkää vartta tähän aikaan vuodesta. Sitä kasvaa runsain määrin kävelyteiden varsilla täällä Vantaan Tikkurilassa. Ajattelin vain kokeilla tätä materiaalia, ja revin kassiini kuivahtanutta varsikasvustoa, joka oli kiertynyt muihin heinävartisiin kasveihin. Vyyhti oli helppoa työstää sellaisenaan poimimisen jälkeen hieman kosteana. Samalla poistin mukana tulleet roskat. Pyörittelin vyyhdin pallomaiseksi ja tein keskelle aukon. Kiinnitin sen muutamasta kohtaa rautalangalla ja tein pihlajanmarjoista koristeet. Helppoa! Jos kranssista tekee pienen, tämä yksinkertainen työtapa sopii ja se säilyttää muotonsa. Jos haluaa tukevamman tai suuremman kranssin, voi kasvustoa kiinnittää tai kiertää johonkin tuke

Ihastele virkattuja miehiä ja kantaa ottavia ryijyjä

Kuva
Kulttuuriretki Keravalle kannattaa.  En ole pitkään aikaan nähnyt yhtä kiinnostavaa näyttelyä kuin Näkyväksi neulottu - yarn visions Taide- ja museokeskus Sinkassa Keravalla. Tämä setti kiinnostaa niin käsityöntekijöitä, lapsia, aikuisia, vanhuksia kuin epäkulturellejakin. Näyttelyssä on kolmessa kerroksessa virkattuja miehiä, graffitiksi puhjenneita ryijyä, kirjottuja seteleitä ja jopa K18-kanavatöitä! Kuvataiteilijat puhaltavat vanhoihin työtapoihin uuden hengen. Virkattu poliisiauto, tuftatut graffitit, elävän oloiset kyläläiset ja näkyväksi virkatut matemaattiset mallit tekevät pehmeäksi mielletystä käsityöstä räiskyvää ja kantaaottavaa. Käsintehty tulee iholle, henkilökohtaisen alueelle ja tunkeutuu tunnemuistiimme. Kaikki työt on tehty perinteisistä käsityömateriaaleista, langasta, kankaasta ja kierrätysmateriaaleista. Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä

Elsi-mumma, 96, rentoutuu tonttuja tekemällä

Kuva
Selailin facebookin käsitöiden ystävien vinkkipankki -ryhmää ja huomasin aivan ihanan käsityökokemuksen. Kurikkalaisen Pirkko Sampon 96-vuotias äiti on melkein sokea, mutta hän haluaisi edelleen kovasti tehdä käsitöitä, joita on harrastanut koko ikänsä. Pirkko keksi näyttää äidille vessapaperirullan ympärille tehdyn tontun tekemisen, sillä sitä voi tehdä käsikopelolla! Muutkin ryhmäläiset ihastelivat ideaa, sillä tykkäyksiä oli 2700 ja kommenttejakin lähes sata. - Vein tämän idean äidin palvelutaloon, ilolla ottivat vastaan . Tein mallit ja toiseen tein kapeamman paperirullan, siihen laitoin vuorotellen sinistä ja valkoista. Hauska pöytäkoriste vaikka itsenäisyyspäivään. - Teen työtä vanhustenpalvelutalossa. Tässä kerran yksi asukas sanoi, että joka päivä huomaan jonkun asian mitä en enää pysty tekemään. On niin mukava huomata, että pystyy vielä johonkin! Tämän päivän vanhuksille on tärkeää nähdä kättensätöitä ja saada jotain näkyvää aikaan. Kiitos vinkistä - Mummoni, 94, on lähes sok

Väkerrä ihanat ovikranssit

Kuva
Joulunalus on parasta kranssitekoaikaa, sillä se on kiva tuliainen ja joululahja. Omakin ovi kaipaa aika ajoin piristystä uudella ovikoristeella. Mäntyharjulaisen Armi Ratamaa n kaapissa oli väärän kokoisina ostettuja suodatinpusseja, paju-kranssipohja, rautalankaa ja koristehelminauha. Niistä syntyi näyttävä kranssi. - Olen aina tehnyt käsitöitä, neulon, ompelen ja askartelen. Nyt on tekeillä lapsenlapselle kuviopipo ja itselle laukku virvoitusjuomatölkkien klipseistä. Suurimpia töitä on ollut kastemekot lapsille sekä vanhojentanssimekko kolme vuotta sitten, Armi kertoo. Jyväskyläläinen Mira Weckman hurahti jo lapsena käsitöihin nähdessään äitinsä ompelevan vaatteita perheelle tuttaville vaatteita. Mira kouluttautui vaatetusalan yo-artenomiksi 90-luvulla, mutta valitettavasti ei ole sen alan töitä löytänyt. - Onneksi voin iltaisin uppoutua luovaan maailmaan. Ilman käsitöitä  ja käsillä tekemistä en pysty olemaan. Neulon, ompelen ja huovutan. Näin facebookin käsitöiden ystävien vinkki