Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2019.

Ompele oma karikatyyrinukke - ne ovat persoonallisen ihania!

Kuva
Teimme Kankaanpään opistossa karikatyyrinukkeja opettaja Eija Pöyryn kanssa. Hänellä oli mallina muutama itse tehty karikatyyrinukke, ja niistä meidän vapaa ideointimme lähti käyntiin. Mitään sääntöjä ei ole, piirrä vain haluamasi nuken keho ja kasvot ja ryhdy ompelemaan. Nukkepersoonien luominen oli mahtavan hauskaa! Piirsin vapaalla kädellä yksinkertaisen kaavan, jossa kehoon kiinnitetään ohuen tikkumaiset jalat ja kädet. Kasvojen ilmeen tein hyvin yksinkertaiseksi vain kirjomalla. Jalkoihin ja käsiin hyödynsin itse värjäämiäni kankaita. Harmaa huopamaisen näköinen kangas on kiinnostava löytö. Ostin vuosia sitten kokonaisen laatikollisen sitä, on oikeasti öljyn imeytysliina korjaamokäyttöön, mutta toimii hyvin kankaanakin. Ruikun ohuet kädet ja jalat käännetään ja täytetään vanulla. MInä uhrasin yhden tyynyn täytteeksi. Kynä on hyvä apuväline ohuen jalan täyttämiseen. Leikkasin kasvojen kohtaan reiän ja ompelin kasvokankaan reiän alle. Vatsaan ompelin paprikan, jonka tein kankaanpain

Pauliina Rundgren: Emalikoru on ajattoman tyylikäs

Kuva
­­Pauliina Rundgren HandiCrafts Shop & Studio on Mikkelin Kenkäveron tyylikkäästi remontoidun vanhan navetan vintillä. Ihanien korujen lisäksi siellä on tarjolla Mikkelin laajin irtoteevalikoima, ja teemaistiaisia joka lauantai. Pieni ryhmä voi tilata itselleen oman korupajankin. -          Työskentelin aikaisemmin Mikkelin Rantakylässä tylsässä teollisuushallissa. Tänne Kenkäveroon muutin 2011.  Kauniissa ympäristössä on inspiroivaa työskennellä. Ihan ensimmäinen tuotteeni oli sulan mallinen koru, joka on edelleen mallistossa. Yhdistän töissäni kevyttä puuta emaliin, sillä pelkästä emalista tulee helposti liian painava koru. Puu-emali-yhdistelmällä saa näyttävän ison korun, Pauliina kertoo.   Emaloinnin Pauliina tekee itse, mutta kuparipohjat, puu- ja metalliosat ja pakkaukset teetetään alihankkijoilla Suomessa. Koruemali laitetaan vain jalometallipohjaan eli kuparille, hopealle tai kullalle.   Emali sopii mainiosti myös sisustustuotteisiin.  Matti ja Maija -vessankyltit ovat käyt

Tunnetko taideleimailun? Lue ja koukutu, se on inspiroivaa!

Kuva
Monet käsityöihmiset jumittavat tietyissä lajeissa eivätkä edes halua kokeilla mitään uutta. Myönnän että itsessänikin on paljon tätä. Olen tuumannut, että skräppääminen ja leimailu ei kiinnosta minua, haluan jotain vapaampaa ja luovempaa. Niinpä päätin antaa nyt taideleimailulle mahdollisuuden. En tiedä siitä mitään, ja pyysin asiaa yli 20 vuotta harrastanutta Riitta Taaria esittelemään asian ja näyttämään minulle työhuoneensa. Yksinkertaisesti kuvailtuna taideleimailu on sitä, että siirretään kuva leimasimen ja musteen avulla paperille tai muulle materiaalille.   Riitan pieni työhuone on kadehdittavan järjestelmällisesti sisustettu erilaisilla leimailutarvikkeilla, joita on yli 20 vuodessa kertynyt esimerkiksi messuilta. Riitta käy leimailumessuilla Hollannissa, Saksassa ja Ruotsissa. Nijkerkin kaupungissa järjestetään Art specially -messut, joihin Riitta on menossa. (Lisätietoja täältä https://artspecially.nl/event-2019) The Stamping Cottage -kauppa Schaijkin kaupungissa Hollannissa