Reijan räsymatto

Tuftaus on nopeaa ja luovaa ryijytyötä, johon jää heti koukkuun nimenomaan sen ripeyden takia. Puiseen tuftauskehikkoon pingotetaan harva säkkikangas, johon tehdään ryijynukkaa tuftaustyökalun avulla kankaan nurjalta puolelta. Tuftaustyökalu muistuttaa onttoa kynää, jonka läpi pujotetaan lanka tai lankanippu. Lanka muodostaa oikealle puolelle lankalenkkejä. Työskentely on huomattavasti joutuisampaa kuin kangaspuissa ryijyn valmistus. Laitetta liikutetaan kankaan nurjalla puolelle piirretyn kuvion mukaan tai ihan vaan vapaasti ”maalaillen” pintoja eri värein ja nukan korkeutta muunnellen. Tässä tekniikassa voit käyttää mitä erilaisimpia lankoja ja hyödyntää kaappien kätköissä olevat ylijääneet lankavarastot upeiksi tuotteiksi. Nukan pituus on säädettävissä 1–2 senttiin.   Tuftaus on kuin langoilla maalausta Olen ollut parina kesänä Kankaanpään opistossa tuftauskurssilla, jota veti Maria Gummerus-Aho . Luokassa meni tuntikausia tuftaustyökalun parissa, sillä lankojen mallailu ja yhdistel

Ennen ruostuneet polkupyörät ja työkalut kuskattiin kaatopaikalle. Monet ihmiset ovat alkaneet nähdä ruosteisen metallipinnan kauniina. Ruostuneita romuja kiikutetaan takaisin pihoille ja kuisteille. Ruoste on moni-ilmeistä ja kaunista luonnontaidetta. Kun siihen yhdistää vehreän puutarhan ja pihan, vaikutus on täydellinen. Minunkin silmäni lepää kauniisti ruostuneissa lusikoissa, ikkunan myrskyhaassa tai vaikkapa vanhassa viilassa. Olen yhdistänyt näitä ruosteisia esineitä pieneksi tauluksi vanhan, hylätyn kirjan kannen päälle. Etenkin maaseudun kirpputoreilta voi löytää vanhoja esineitä, joiden kauneusarvoa ei ole vielä huomattu. Ruosteisia maitokannuja, haravoita, hohtimia ja pyttyjä. Ne toimivat katseenvangitsijoina kukkapenkissä. Jos aitoja romuja ei tunnu löytyvän, ei hätää. On kikkoja, joilla siististäkin pinnasta saa ruosteisen. Viillä veitsellä pintaan rentoja raapaisuja, paukuta vasaralla muutama aistikas kuhmu.  Vie metallinen säilykepurkki ulos talveksi. Kevään koittaessa s

Rakastan kierrätyskäsitöitä ja innostun niin ruosteisista lusikoista kuin korvattomista kupeista, mutta muovi materiaalina ei ole vielä sytyttänyt. Muovisista maitopusseista tehtiin mattoja 1970-luvulla, ja nykyisinkinTyöväenopiston kursseilla sulatetaan muovipusseja ja punotaan niistä koreja ja ommellaan pussukoita. Kekseliästä, joo, mutta ei ole minun juttuni. Muovi tuntuu rumalta ja ”halvalta” materiaalilta. Kunnes näin www.junk-culture.com-sivuilla venäläisen Olga Kostinan uskomattoman pullonkorkkitalon. Kaukana siperialaisessa kylässä Olga on koristellut puisen talonsa 30 000 pullonkorkilla. Tuloksena on värikäs ja kaunis, lähes folkloretyylinen kuvio! Olga on kiinnittänyt korkit seinään nauloilla. Venäjällä ei ole aikaisemmin kierrätyskäsitöitä juurikaan näkynyt, vaan siellä on arvotettu enemmän uutta. Viime kesänä yllättäen näin sekä Viipurissa että pienissä kylässä Venäjän Karjalassa kekseliäästi hyödynnettyjä muovisia vesipulloja. Tämä söpö vaaleanpunainen possu isoine korvin

Vessapaperi on mainio raaka-aine moneen muuhunkin kuin siihen alkuperäistarkoitukseen. Huomasin sen Krakovan matkalla muutama vuosi sitten. Olimme ystävättäreni kanssa mukavassa, siistissä hotellissa vanhassa kaupungissa. Mutta perinteiseen itäeurooppalaiseen tapaan WC-paperia oli niukasti: puoli rullaa kahdelle naiselle vuorokaudeksi. Pyytäessämme kainosti paperia lisää vastaanottovirkailija, nainen, oli aidosti hämmästynyt suurkulutuksestamme! Saimme toki rullan, mutta päätimme ostaa tätä hyödykettä itse lisää kaupasta. Ja onneksi teimme niin, sillä löysimme puolalaisesta marketista oikean vessapaperitaivaan. Hyllyt pursusivat eri värivaihtoehtoja: vaaleansinisen ja -punaisen eri sävyjä, kukallinen, pinkki, liila ja oranssi. Ryhdyimme oikein kiertämään kauppoja ja löysimme lisää ihania värejä, ja kiinnostavan yksityiskohdan. Monessa pakkauksessa luki made in Finland . Värikkäät vessapaperit saivat mielikuvituksemme laukkaamaan. Se sopisi efektiksi käsin tehtyyn paperiin tai paperimas

Kuka kehtaa tunnustaa menevänsä vähän sekaisin nähdessään puun alla mehukkaan tuoreita, vasta pudonneita hevoskastanjan siemeniä? Minä menen, ja niin tekee kaverinikin. Lähdemme joka syksy retkelle Hesperian puistoon noukkimaan näitä aarteita muovipussiin. Kykkiessämme puistossa takapuoli pystyssä herätämme aina huomiota. Ihmiset ihmettelevät, että mitä teette noista, syöttekö? Tietääkseni hevoskastanjan siemenet ovat myrkyllisiä ja syötävät kastanjat ovat eri sorttia ja kasvavat etelämpänä. Kun hevoskastanjan iso, pyöreä ja vähän piikkinen kotahedelmä aukeaa, sisältää paljastuu puhtoisen sileä siemen. Sitä on ihana sivellä kädessä, se on kuin kohdusta tupsahtava puhtoinen vauva. Tämä kiiltävä pehmeys ei kestä pitkään, vaan kuivuessaan kastanja muuttaa väriä.   Helpoimman sadon saan lapsuudenkotini pihasta. Yhdestä puusta saan monta kassillista hevoskastanjan siemeniä. Kuivatan ne paperin päällä ohuena kerroksena, jotta ne eivät homehdu. Mukavaa sadonkorjuun meininkiä, kun olohuoneessa