Ruoste on kaunista - vain onko?

Olen aina ihastellut ruosteisia esineitä ihmisten pihoilla ja puutarhoissa, silloin kun ne on sommiteltu kauniiksi kokonaisuuksiksi. Omia aikojaan pihan perällä ruostuvat auton romut ovat sitten ihan oma juttunsa.... Olin pari vuotta sitten kesäretkellä Vääksyssä ja Padasjoella ja sain silloin vinkin käydä tutustumassa Kahden kauppaan Nyystölän kylällä, Padasjoen kirkonkylän kupeessa.


Maarit Oksanen-Biarowsky pyörittää siellä tosi hauskaa retrokauppaa, joka aukeaa heti, kun joku soittaa ja haluaa piipahtaa siellä. Kesäisin kauppa on vakituisemmin auki. Kahden kauppa on vanhojen tavaroiden aarreaitta.




Talossa on ollut 1950-luvulla kauppa, mutta sen pito lopetettiin 60-luvun lopulla. Ennen Maaritin taloon asettumista se oli ollut kymmenkunta vuotta tyhjillään.



Nyt piha on täynnä arjen kauneutta, esineitä, jotka ovat toiselle romua, toiselle sykähdyttävä ihania aarteita ja osa historiaa.


- Kaiken ei tarvitse olla suoraan kaupasta. Ruosteiset sepän tekemät vanhat esineet ovat niitä, jotka lähes jokainen muistaa isovanhempiensa ajalta. Ne ovat kauniita, Maarit toteaa.



Rautalankavyyhdet, hiirenloukut, pyöränromur, sirpit ja ikkunanraamit ovat aarteita Maaritille, vaikka kun alkuperäiset käyttäjät ovat heittäneet ne pois.



Mitä ruostuneempi, sen parempi. Suuri osa Maaritin teoksista perustuu kyläseppien takomiin esineisiin. Ne ovat löytyneet vanhan talon ullakolta tai hylättynä kylän kierrätyslavalta.



– Kierrätyskeskus romupisteineen on aarreaitta, josta löydän ruostuneita työkaluja. Jotkut osaavat tuoda vanhat sahat, kirveet ja leipälapiot suoraan minulle. Isännät ovat mielissään, kun saavat työkalunsa jatkokäyttöön, Maarit nauraa.


Taidetta ja tarinoita


Maarit Oksanen-Biarowsky järjestää silloin tällöin taidenäyttelyitä, joissa vanhoilla esineillä on iso rooli. Hänellä on pihapiirissään pieni näyttely piahavajassa, ja piha on täynnä kauniisti aseteltuja vanhoja esineitä ruosteisista ompelukoneista lukkoihin ja lapion varsiin.



- Jos kiinnostaa tulla katsomaan, ei muuta kuin soitto minulle ja se järjestyy, Maarit sanoo.


Tarinat esineiden takana vaikuttavat luomisprosessiin. Joskus Maarit kuulee taustat suoraan tuojalta, mutta usein hän vain miettii itse, mitä kaikkea esine on kokenut.



– Puhki ruostunut maitotonkka on ihana esine! Huolella valmistetut koneet ja välineet ovat työnsä tehneinä, särkyneinä ja ruostuneina yhä kauniita. Pienistäkin asioista voi löytää ainutlaatuisuutta.



– Koulutin itseni teolliseksi muotoilijaksi Saksassa. Massatuotteet eivät kuitenkaan kiinnosta, joten ryhdyin tekemään uniikkeja esineitä. Esineeseen kuuluu se pinta, jonka se on saanut aikojen kuluessa. Ruosteeseen tulee kiinnostavia kuvioita.


Maarit pitää kaupassaan myös pienimuotoista bed & breakfast -majoituistoimintaa:


- Hard bed and hardly breakfast, hän nauraa.


 



Maarit Oksanen-Biarowsky, 040 043 4789


aarteitajaromuja@gmail.com


www.facebook/kahdenkauppa



 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia