Tämä helsinkiläisliike on täynnä ihania käsitöitä

Craft Corner on kädentaitojen liike Etelä-Esplanadilla Helsingissä. Samassa tilassa toimivat Taito Helsky, Taitomaailma ja Unionin26.  Täältä löytyvät suomalaisen käsityön taitajien tuotteet, ja täällä järjestetään myös näyttelyitä, tapahtumia ja koulutusta.
 

Vielä 30.10 saakka Craft cornerissa on esillä Neulottu ystävyys - käsityötä Suomesta ja Virosta. Töitään esille tuovat Suomesta käsinvärjättyjen lankojen taitaja Ilona Korhonen ja neulevaatevalmistaja Kaino sekä virolaiset neulemestarit Kylli Jacobson ja Riina Tomberg. Helsingistä näyttely jatkaa Viroon, jossa se on esillä huhti-toukokuussa 2018.

Külli Jacobsonin kirjoneulekäsineet ovat ihania! Tässä muuten hyvä säilytysidea tumpuille kotona, ei muuta kuin  muutama kehys seinälle ja tilateos on valmiina. Myös lahjaksi lapaset tai sukat voisi viedä kehyksissä. Küllin yritys Kagu Kudujad on saanut useita tunnustuksia ja palkintoja. Siperiasta peräisin olevia kukkakuvioita esittelevä näyttely on kiertänyt Virossa ja Venäjällä jo neljän vuoden ajan ja on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Suuri osa kuvioista on peräisin siperialaisen Maria Ossipovan neulekuviovihosta ja loput on kopioitu virolaisista museoesineistä. Yrityksen työntekijät ovat neuloneet perinteiset kuviot itse valitsemillaan väreillä.

 

Tekstiilitaiteilija ja kansantaiteen maisteri  Riina Tomberg on myös kokenut käyttötaidenäyttelyiden osallistuja, sillä hänen töitään on esitelty lukuisissa näyttelyissä sekä kotimaassaan että ulkomailla. Tuoreimmissa teoksissa on kaksi kerrosta: ”Värvid ja varjud” (Värejä ja varjoja). Värit koristavat ja elävöittävät pintaa kun kaavoituksen luomat varjot puolestaan luovat muodot. Taiteilijan mukaan varjoja ei tarvitse erikseen koristella tai korostaa, sillä ”ne joko ovat tai niitä ei ole”.

Seuraava näyttely on 2.-15.11.2017 Osattiin ennen - osataan nytkin, Taito Uusimaa 100 vuotta. Näyttelyn tuotteet on toteutettu perinnekäsityötaitoja soveltamalla. Näyttelyn tuotteet kertovat mm. köydenpunontataidon, lankanapin, kasvivärjäyksen, tuuliviirin työstön, harjansidonnan, puunkaiverruksen ja puuliitosten sekä räsyn käsittelyn ja sen kudonnan osaamisen soveltamisesta tämän päivän sisustus- ja käyttötuotteisiin. Näyttelyyn tutustuja pääsee itsekin kokeilemaan köydenpunontaa hyppynaruksi, patasudin valmistusta ja räsyn kudontaa kangaspuissa sekä seuraamaan lankanapin valmistusta koruksi.

Tuotteita taidekäsityöläisiltä

Muotoiluosuuskunta Unionin26 on taidekäsityöläisten  osuuskunta, joka myy laadukaista suomalaista taidekäsityötä. Vaihtoehto massatuotannolle!

 

Huoku Leena Juvosen yritys, joka valmistaa uniikkia, puu-uunipoltettua käyttökeramiikkaa Helsingissä. Liiketoimintaan kuuluvat myös kurssit ja poltot. Nämä kaakelit ja astiat ovat todella kiinnostavan näköisiä ja kohtuuhintaisiakin. Savipintaan on muodostunut kiinnostava väri ja tekstuuri.

 

Lisäksi tilassa on Taito Shop Helsky, jossa on valmiita suomalaisia käsitäitä sekä käsityölankoja ja -tarvikkeita. Nämä takit valmistaa mäntyharjulainen Kongaamo. Niitä saa myös tilauksesta omien mittojen mukaan. Hinta alkaen 269 e.

 

 

CraftCorner, Eteläesplanadi 4, Helsinki. Avoinna ma–pe 10–18, la 10–16.

www.craftcorner.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia