Auta asunnottomia neulomalla lämpimät sukat tai lapaset





EHYT kerää jälleen lapasia, villasukkia, pipoja ja kaulaliinoja asunnottomille. Keräys alkoi 19. elokuuta ja kestää 15. lokakuuta asti. Saadut lahjoitukset jaetaan Asunnottomien yön tapahtumissa 17. lokakuuta ympäri Suomen.

Helsinkiläinen Pauliina Storm on kutonut tämän vuoden kampanjaan lapaset ja muutamat villasukat.

- Neulominen on minulle tapa rentoutua ja saada ajatukset tyhjennettyä. Välillä neulon kotisohvalla joka ilta lasten mentyä nukkumaan, mutta vähintään parina iltana viikossa. Aiemmin neuloin lähinnä sukkia ja pipoja, mutta nyt olen uskaltautunut neulomaan isompiakin töitä ja olen neulonut monta villapaitaa, Pauliina kertoo.

Asunnottomien keräykseen Pauliina lahjoitti neljät sukat ja yhdet lapaset. Ne olivat t kaikki aika perusmallia ja miesten kokoja lukuun ottamatta yhtä koon 38 sukkaparia.

- Vein ne Fiina Neule -lankakauppaan, koska olin katsonut etukäteen, että siellä on keräys pystyssä. Liitin neuleisiin mukaan kortin, jossa oli koko ja lämpimän syksyn toivotukset.




Pauliina oli kuullut keräyksestä aiempinakin vuosina, mutta silloin hänellä ei ollut mitään valmiina. Nyt hän varautui hyvissä ajoin keräykseen ja tarkisti, milloin keräysaika päättyy. Pauliinan neuleita voi katsoa Instagram-tilillä papuknots.

- En tunne ketään asunnotonta, mutta heitä näkyy kyllä katukuvassa yhä enemmän. Ajatus keräyksestä koskettaa, koska lähes kuka tahansa voisi joutua asunnottomaksi ikävien sattumien kautta. Tuntuu, että ei vaadita kuin se, että yhden ihmisen kohdalle osuu useampi iso vastoinkäyminen, kuten avioero, työttömyys, vakava sairastuminen, mielenterveyden ongelmat tai vaikka luottotietojen menetys ja yhtäkkiä onkin ilman vakinaista asuntoa. Jos näitä ihmisiä on mahdollista auttaa näinkin pienellä teolla, tottakai haluan olla mukana, Pauliina toteaa.


'



Keräämme jälleen lapasia asunnottomille - Asunnottomien yötä vietetään 17.10.

Keräys järjestetään nyt kolmannen kerran. Ensimmäisenä vuonna lahjoituksia saapui noin 3 000 ja viime vuoden keräys tuotti yhteensä jo 20 000 lapas- ja villasukkaparia sekä runsaasti myös muita villa-asusteita. Asunnottomien yön tapahtumissa jakamatta jääneet lahjoitukset jaettiin joulun alla asunnottomien asumisyksiköihin, palvelukeskuksiin ja asuntoloihin.

Vaikka asunnottomuus on tasaiseen tahtiin vähentynyt, tarvetta lahjoituksille on edelleen. Vuoden 2018 lopussa asunnottomia oli ARAn selvityksen mukaan 5 500.

Valtakunnallisessa keräyskampanjassa on yksityishenkilöiden lisäksi mukana muun muassa järjestöjä, yrityksiä ja kaupunkien henkilöstöä. Lahjoituksia pystyi pitkään viemään 67:ään keräyspisteeseen 38:lla eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Nyt sukkia voi viedä suoraan asunnottomien yön tapahtumaan. Katso millä paikkakunnilla tapahtumia on.


www.ehyt.fi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia