Pura suvun vanha räsymatto: olo on kuin arkeologilla!

Vietin kesällä puuhakkaan viikon Kankaanpään opistossa Eija Pöyryn vetämällä Mielenkiintoista kangaspintaa -kurssilla.

Siellä opittiin monenlaisia hauskoja ja yllätyksellisiä tekniikoita, mutta eniten minuun iskeytyi kierrätyksen kierrätys eli vanha kuluneen, monesti pestyn räsymaton kuteiden hyödyntäminen uuteen työhön.

Eija Pöyry näytti kuvia Maija Uusitalon tekemästä herkästä mekosta, johon oli käytetty vanhoja kuteita. Ne olivat kuluneet kauniin pitsimäisiksi vuosien mittaan, kun niitä on hangattu harjalla pesun yhteydessä.

Suosittelemme! Tältä näyttävät uusimmat käsityökirjat

Kirppiksen aarteet

Tätä oli pakko kokeilla. Ryntäsin Kankaanpään kirpputoreille, mutta missään ei ollut sopivaa vanhaa mattoa. Kaikki näkemäni oli kudottu valmiskuteesta, mutta tähän tarvitaan puuvillasta itse leikattua kudetta.

Lopulta meni viimeiseen, Ripa-kirppikseen, ja vihoviimeisellä hyllyllä odotti kaksi täydellistä pestyä mattoa, toinen sini- ja toinen vihreäsävyinen. Aloin purkaa vihreäsävyistä ja sieltä paljastui ihania kuteita, aitoa retroa!

Tajusin heti, että nämä ovat 1970-luvun kankaita, vaikka nyt näkee uutenakin saman tapaisia kuoseja.

Silittelin tuntikausia kuteita auki. Se oli hyvin rauhoittavaa ja meditatiivistä. Samalla pohdin maton kutojaa ja vaatteiden alkuperää.

Kuteista verho

Päätin tehdä kuteista verhokapan keittiöön. Silitin ne liimakankaalle ja ompelin vielä suoralla ompeleella kiinni. Monotonista, yllätyksellistä ja rauhoittavaa. Tunsin itseni nostalgian arkeologisilla kaivauksilla liikkuneeksi naiseksi.

Maton alkuperä alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän ja menin kirppikselle kyselemään sen myyjää. Kirppiksen vetäjä lupasi pyytää myyjää soittamaan minulle ja parin päivän kuluttua hän soittikin.

Jämijärveläinen Riina Lehmussalmi kertoi, että matot ovat hänen äitinsä kutomia noin 20 vuotta sitten. Hän muistaa lapsuudestaan matonkudetalkoot, kaikki otettiin talteen, napit säästettiin

– Äiti oli tarkka kangaslaatujen kanssa, piti olla kovaa ja pehmeää kangasta vuorotellen. Tunnistan tuosta ainakin vanhan yöpaitani ja farkkuni. Yksi kangas oli sohvan päällä. Äiti kutoisi vieläkin, mutta kangaspuut eivät mahdu enää asuntoon.

Tämä oli hauska puhelu, ja lähetin Riinalle kuvan matosta syntyneestä työstä. Eikä siihen mennyt edes koko mattoa, vaan muutama rivi vain piti purkaa. Nyt keittiössäni on Riinan äidin vanha matto, ja siitä puretuista kuteista tehty verho!

Räsyistä pitsimekko

Otin vielä yhteyttä Maija Uusitaloon, joka on tiettävästi keksinyt tämän menetelmän ja kertonut siitä päätoimittamassaan Finnquilt-lehdessä.

– Kymmenkunta vuotta sitten kaipasin erääseen muistotyöhän jotain vanhaa ja purin hiukan anopin 1940-luvulla teettämää mattoa. Silitin kuteen toisensa perään, sillä sieltä purkautuva kangas oli aina yllätys, Maija innostuu.

Vanhat kuteet kertovat oman aikansa kankaista, ja ne ovat kuluneet osin pitseiksi. Ne ovat täynnä tarinoita. Niihin on kulkeutunut hiekkaa, kaatunut maitolaseja ja niitä on kesäisin hangattu järven rannalla. Mikä olisi upeampi raaka-aine!

Maijalla on ollut Virtain tilkkutyönäyttelyssä esillä upea pitsimäinen mekko, joka on tehty tällä tekniikalla. Silitetyt kuteet voi asettaa veteen liukenevan kalvon päälle ja kiinnittää ne konekirjonnalla. Kuteiden lomaan voi myös upottaa pitsipaloja, vanhan liinan kirjontakuvion tai muuta itselle tärkeää materiaalia.