Koe Las Palmasin paras käsityötori

Joka lauantai Las Palmasin vanhassa kaupungissa eli Veguetassa on viehättävä käsityötori, jossa paikalliset käsityöläiset myyvät aitoja kanarialaisia käsitöitä. Tarjolla on myös paikallisia herkkuja ja tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Olen ollut monta kertaa Las Palmasissa, mutta vasta nyt löysin tämän ihanan paikan – vahingossa. Joten mikään turistirysä se ei ole, kun sitä ei edes mainosteta! Infoa on usein todella vaikea löytää, sillä kaikki tuppaa olemaan vain espanjaksi. Missään suomalaisen matkatoimiston kansioissa ei myöskään mainittu tätä tapahtumaa, joka oli superkiinnostava.


Kun saavuimme kymmenen jälkeen aukiolle, siellä oli käynnissä viehättävä ja aito tanssi- ja musiikkiesitys. Eri-ikäisiä kansantanssin harrastajia oli pukeutunut perinteisiin kanarialaisiin pukuihin. Lopuksi he hakivat yleisöäkin tanssimaan.


Juutuimme jo ensimmäiselle tiskille, jossa Rosario Maria Santana Garcia myi itse tekemiään käsitöitä. Hän oli tehnyt hauskoja säilytysrasioita vanhoista säilykepurkeista maalaamalla ne krouvisti. Osaa oli koristeltu myös lautasliinoin decoupage-tekniikalla. Hauskinta oli se, että johonkin purkkiin oli reilusti jätetty kansi näkyville! Tuotteet olivat sopuhintaisia, pienet tölkin kolme euroa.

 

 


Viereisellä pöydällä oli aivan ihania käsintehtyjä huonekaluja nukkekotiin. Ne ovat liian isoja nukkekotiin, ehkä enemmän sellaista barbi-kokoa. Toisaalta ne olivat niin ihania, että suurin osa taitaa mennä aikuisille koristeeksi tai vaikkapa avainkaapiksi. Pitkään mekin hypistelimme niitä.

Käsitehdyt nahkasandaalit olisi voinut ostaa ihan omien jalkojensa mittojen mukaan.

Origen on taide- ja käsityötarvikekauppa El Mirador-kauppakeskuksessa Las Palmasissa.  Yksi sen pyörittäjistä, nahkatöidentekijä Pablo oli myymässä torilla nahakoruja. Hinta ei päätä huimannut. Nämä hauska sandaali-hiussoljet maksoivat kolme euroa.


Muitakin nahkatöitä oli runsaasti tarjolla, esimerkiksi värikkäitä pöllökukkaroita ja -avaimenperiä.


Pyörin pitkään pöydän ympärillä, jossa oli virkattuja töitä. Valitettavasti meillä ei ollut tekijän kanssa mitään yhteistä kieltä. Hän oli virkannut ihania vauvan tossuja, joita myi kympillä. Virkatut korvakorut ja rintarossit maksoivat kolme euroa. Harmitti tosi paljon, että niin harva osasi englantia, koska on ihanaa tavata silmästä silmään harrastajia.


Federico tekee vaimonsa kanssa hienoja puisia palapelejä. Ne on niin taidokkaasti tehty, että sopivat aikuisille lahjaksi tai muuten vain koriste-esineeksi.

 

Mercado de Artesanía Vegueta, Las Palmas
Lauantaisin klo 10–14
Plaza del Pilar Nuevo
35001 Las Palmas de Gran Canaria

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia