Tunnelmalliset joulumarkkinat Ahvenanmaalla

Olen hiukan hurahtanut Ahvenanmaahan, sillä olen tänä vuonna käynyt siellä jo viisi kertaa. Täytyyhän jokainen vuodenaika kokea, ja nyt oli viimeisinpänä jouluaika. Erilaisia joulumarkkinoita ja tapahtumia on ripoteltu järkevästi eri viikonlopuille ja eri puolille saaristoa. Helsingistä lentävän turistin täytyy valita yhdet markkinat, ja minä päädyin Jan Karlsgårdenin perinteisiin pikkujoulumarkkinoihin.


Jan Karlsgården on ulkoilmamuseo, jossa on yli 20 vanhaa ahvenanmaalaista rakennusta 1800-luvulta lähtien. Ne on siirretty sinne eri puolilta Ahvenanmaata.



 




Nämä Ahvenanmaan vanhimmat ja joulukauden ensimmäiset markkinat ovat monelle rakas perinne ja kävelyretki vanhojen perinnerakennusten ympäröimällä alueella jo itsessään hieno elämys. Museoalueelle pystytetyiltä markkinapöydiltä löytyy esimerkiksi käsitöitä, käsinvalettuja kynttilöitä, kauralyhteitä, joulukoristeita, makeisia, kotileivonnaisia sekä ruokien raaka-aineita. Juureksia ja kalaa oli todella paljon tarjolla. Markkinat ovat Kastelholman linnan vieressä, joten samalla saattoi piipahtaa sinne nauttimaan lasillisen glögiä ja kuuntelemaan keskiaikaista musiikkia.  




Mikään ei ole niin tunnelmallista kuin vierailu aidoilla joulumarkkinoilla, jotka tuoksuineen ja makuineen tuovat tuulahduksen vanhanajan joulumuistoja. Jan Karlsgårdenissa kiinnitin heti huomiota kransseihin, joita oli myynnissä todella paljon. Materiaalina oli perinteisen kuusenhavun lisäksi paljon katajaa, sammalta, mustikanvarpuja ja jäkälää. Yksi hauskimpia malleja oli seisova havu-ukko, jolla oli pottunokka ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Se jäi katsomatta, miten peruna oli kiinnitetty havuihin. Havukransseihin oli kiinnitetty tyylikkäitä yksityiskohtia, esimerksi betosydän, huovutettu sydän ja ruosteinen rautasydän






Liettualaissyntyinen eläkeläinen Livia Kopitina on asunut toistakymmentä vuotta Ahvenanmaalla ja puhuu hyvää ruotsia. Aikaisemmin hän oli vanhainkodissa töissä, mutta nyt on aikaa kutoa vuodessa sadat sukat ja 30 käsineet.


 


 



Lillemor Söderström myi hauskoja tilkkutyöpatalappuja.


 




Kumlingen kuntaan kuuluva Seglinge sijaitsee Ahvenanmaan itäisessä saaristossa. Asukkaita on noin 40. Yksi heistä on Leif Linden, joka punoo paikallisesta pajusta upeita koreja. Yksi lähti meidän mukaamme Helsinkiin sillä riskillä, että saako se viedä lentokoneeseen. Onneksi sai!


 


 




Getalainen Rudolf Öhberg nikkaroi hienoja pukkeja. Ihan samanlaisia ei löydy taatusti mistään!


 


 




Sigrid Mikaelsson neulahuovuttaa suloisia pieniä pöllöjä. Niitä on myynnissä pienessä Handkraft-nimisessä käsityöpuodissa Ahvenanmaan Saltvikissa (www.facebook/handkraft).


 


 



Ritva Saloranta työstää lasia eri tekniikoilla kuten sulatus, lyijylasi, kuparifolio, hiekkapuhallus ja lasimaalaus. Markkinoilla oli tarjolla todella värikkäitä ja näyttäviä koruja. Katso lisää hänen töitään sivuilla www.ritvasaloranta.com.


 



 




Lotta Gustafsson on tehnyt värikkäitä neuleita 25 vuotta. Hän värjää villalangat kotikeittiössään. Lotalla on kesällä ihana neulekahvila Stickstugan. Se on yhdistetty kahvila, käsityöliike ja puutarha. Maarianhaminan joulumarkkinat



Maarianhaminan Merikorttelin joulumarkkinoilla on käsitöitä ja leivonnaisia. 10.–11.12.2016 klo 11–16.


Pienimuotoisia joulumarkkinoita ja -tempauksia järjestetään niin saaristossa ja maaseudulla kuin Maarianhaminassakin.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia