Tässä ovat Las Palmasin parhaat käsityöliikkeet

Olen ollut jo neljänä syksynä viikon Las Palmasissa mutta käsityötarvikeliikkeet ovat löytyneet pikkuhiljaa, puolivahingossa. Englantia osataan aika huonosti joten kysyminenkään ei aina auta.

El Kilo on suuri kangaskauppa ihan Las Palmasin keskustassa El Corte Ingles -tavaratalon lähellä. Siellä on erityisen hyvät valikoimat strasseja, helmiä ka muutakin ja blingblingiä karnevaalivaatteita varten. Kohtuuhintainen mutta ei herätä valtavia ostohimoja. Joskus mukaan on tarttunut tarjouspitsiä ja valtavia muovinappeja rintakoruiksi.


Aivan vieressä on sisustustarvike- ja kangaslliike Maurice Larache, jonka takaosassa istui muutama rouva tekemässä tilkkutöitä. He kokoontuvat kerran kuussa siellä. Liikkeessä on supernamuja tilkkutyökankaita, kalliita tietenkin, mutta metri lähti mukaan.


Pienen matkan päässä seuraavalla kadulla on aivan ihana perinteinen nappikauppa, jossa on miljoona eri väristä ja muotoista nappia kauniissa vetolaatikoissa. Kalliita, mutta jos tarvitsee johonkin tiettyyn vaatteeseen sopivat napit, niin täältä löytyy. Myös jonkin verran neulelankoja on tarjolla.


Ihanat kiinakaupat

Las Palmas on täynnä kiinalaisten pitämiä kauppoja, jotka ovat useimmiten auki läpi vuorokauden. Siellä on parhaimmillaan kaikkea ruoasta käsityötarvikkeisiin. Kannattaa penkoa ennakkoluulottomasti, sillä juuri näistä on löytynyt yllättävän edullisia virkkauslankoja, ompelulankoja, nauhoja, silikonimuotteja betonitöihin ja vaikka mitä.


Nämä retrohenkiset kangassakset maksoivat eräässä General Vives katu 52:ssa eräässä Kiina-kaupassa 60 senttiä. Siellä oli erittäin paljon edullista käsityötavaraa. Harmi  vain, että näissä kaupoissa on aina valtavan kuuman.

Koruntekijän paratiisi

Mutta kaikista paras kauppa löytyi Isletan kaupunginosasta, hyvin huomaaton korutarvikeliike Recuerdos. Se on tukku mutta siellä myydään kaikille ja mitä enemmän ostaa niin sen halvempi hinta on ja vielä voi tinkiäkin. Vietimme täällä pitkät tovit. Esimerkiksi koruaskarteluun kaikenvärisiä metallipantoja ostimme 50 kappaletta, jolloin yhden hinnaksi tuli 40 senttiä.

Laavakivissä on valtavan hyvät valikoimat.


Jännää aika paksua kangasnauhaa tuli rohmuttua useampikin satsi, sillä 20 metriä sisältävä kela maksoi 10 euroa. Ja kuten sanottua, paljon ostaja sai hyvät alennuksesta.
Tarjolla on myös helmiä, nauhoja ja korunosia hyvin isoissakin pakkauksissa. Laukku kannattaa olla aika tyhjä mennessä, jos aikoo korutarvikeostoksille.


Tästä kaikesta innostuneina kävimme ympär kuvauksellista kaupunkia valokuvaamassa niin valmiita käsitöitä kuin nauhojammekin. Käsityöhulluilla on halvat hyvit.

 

 

Ja tässä näiden kauppojen osoitteet:


El Kilo -kangaskauppa, General Vives 6, Las Palmas
Maurice Larache -sisustustarvike- ja kangasliike, General Vives 4, Las Palmas
Nappikauppa Merceria Valido, Néstor de la Torre 20,  Las Palmas
Helmikoruliike Recuerdos D.I.Y. Calle Juan Rejon 14, Las Palmas
”Kiinakauppa” Afromazi, General Vives 52, Las Palmas

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia