Anja, 67, taiteilee helmimunia - tässä on arjen hohdokkuutta!

Oululainen Anja Ala-Kojola, 67, jäi eläkkeelle terveydenhoitajan työstään kuusi vuotta sitten.  Erityisen rakas harrastus, helmimunien askartelu löytyi neljä vuotta sitten.

- Menin Oulun ortodoksisen seurakunnan kurssille, jossa tehtiin helmimunia. Jäin heti koukkuun, ja kunnon annoksen helmimuna-askartelua. Jouduin nimittäin olemaan paikoillani kaksi kuukautta kipeiden jalkojen takia. Siinä ehti tehdä aika monta munaa ja aikakin kului paremmin. Kurssi on kerran vuodessa, viime launtaina meitä oli noin 21 innokasta tekijää kurssilla. Olen myös maalannut ikoneita kahdeksan vuotta.

Anja kehuu, että helmimunien tekeminen on aivan ihanaa, rentouttavaa ja luovaa. Niitä on mukava antaa lahjaksi ystäville. Helmimunan sisään kätkeytyy styroksinen muna, jonka päälle kiristetään ohuesti pala sukkahousua nuppineulojen avulla.

- Sitten laitan langan johdinpisteiksi nuppineulan munan ylä- ja alapäähän. Sitten aletaan kieputtaa muliinilankaan johdinpisteiden kautta munan pintaan. Kutsun tätä lankaamiseksi. Koko pinta peittyy langalla, eikä liimaa käytetä yhtään. Samassa munassa voi käyttää eri värisiäkin lankoja halutessaan. Tätä ei ihan heti opi, mutta ajan kanssa taito karttuu.

Tosin ennen tätä on jo tehty asia, joka on ehkä vaikein tässä askartelussa. Muliinilanka on kuusisäikeinen, ja se pitää jakaa kahteen osaan. Kolmisäikeinen lanka on sopiva.

- Sitten tukinuppineulat otetaan pois ja lanka päätellään. Sen jälkeen alan koristella pintaa erilaisilla pienenpienillä helmillä. Ne painetaan styroksimunaan pienillä somistajan nuppineuloilla.  Suosikkikuvioni on kukan varsi ja erilaiset geometriset kuviot.

Upean helmimunan teossa menee aloittelijalta pitkään, Anjaltakin 2-3 tuntia.

- Tykkään tehdä aihioita valmiiksi. Eli kieputtelen ”lankamunia” jo valmiiksi ja vasta sitten alan helmikoristelun.

 

Munaan voi ommella myös koristenauhan helmien joukkoon.

 

Muniin voi laittaa myös tarrakoristeita, esimerkiksi ”jalokiviä”.

 

Anja laittaa mielellään muniin ”helmikruunun” sekä ylös että alas.

Keltainen, vihreä ja violetti ovat Anjan lempivärejä helmimuna-askartelussa.

 


Munia on erikokoisia, alkaen pienistä 3,5 sentin pituisista yli 10 sentin korkuisiin muniin. Anja tekee mieluiten kananmunan kokoisia tai niitä pienempiä helmimunia. Kaikkiaan hän tehnyt varmaan 70 munaa, mutta suurin osa on annettu lahjaksi. Anjalla on kotona toistakymmentä munaa, jotka hän nostaa esille pääsiäisen aikaan.

– Otan pihalta omenapuusta jäykkiä oksia, laitan ne maljakkoon ja ripustan munat siihen.

Myös ikkunalla ja vadissa munia on mukava katselle.

Muna voi roikkua lampussakin.

Pääsiäisen jälkeen munat pakataan talouspaperiin käärittyinä kenkälaatikkoon.

Muitakin käsitöitä Anja on tehnyt koko ikänsä: esimerkiksi kutonut sukkia ja lapasia valtavat määrät.
- Olin vuosia ryhmässä nimeltä ”Käsityötaidoilla hyvää tehden”. Neuloimme myssyjä keskosille, sukkia vanhuksille ja nuttuja etiopilaisille vauvoille. Hyvää voi tehdä kotonakin. Vein juuri pussillisen tekemiäni villasukkia ja lapasia Suomen punaiselle ristille, joka toimittaa ne turvapaikan hakijoille vastaanottokeskukseen.

Viiden lapsenlapsi syntyy toukokuussa, ja hänellekin on jo neulottu yhtä sun toista.  

- Toimettomana en voi olla, aina otan käsityön, jos istun vaikka telkkarin ääreen. Ehkä jo seuraavana pääsiäisenä voisin ottaa kaksi lastenlasta mukaan helmimuna-askarteluun, 7- ja 11-vuotiaat tytöt. Pojat eivät ole näistä kiinnostuneet.

Parasta helmimunan tekemisessä on mielikuvituksen käyttö, ja se, että näkee heti kättensä tuloksen.
- Käsityön tekeminen on arjen hohdokkuutta! Kuuntelen samalla radiota, kuuntelen äänikirjoja tai katselen toisella silmällä telkkaria.

 

Anja suosittelee tätä kirjaa luettavaksi, jos helmimuna-askartelu kiinnostaa.

(Maahenki)

Piispa Arseni Pääsiäismuna – ylösnousemuksen symboli

Pääsiäismunat kuuluvat itäisen kirkon perinteessä itseoikeutetusti Kristuksen ylösnousemusjuhlan ruokapöytään. Niillä koristetaan pääsiäisaikana kotia, ja koristeltu pääsiäismuna voidaan ripustaa kodin ikoninurkkaan. Erilaisista materiaaleista valmistetut pääsiäismunat ovat monille myös rakas harrastus ja intohimoisen keräilyn kohde.

Piispa Arsenin kirja kertoo pääsiäismunien historiasta ja ortodoksisen kirkon pääsiäismunaperinteestä. Kirja myös opastaa, kuinka erilaisia tekniikkoja käyttäen munia voidaan koristaa

Pääsiäismunien perinne ei toki rajaudu vain slaavilaiseen maailmaan, mutta tässä kirjassa paneudutaan ennen muuta venäläisiin ja slaavilaisiin pääsiäismuniin. Runsas ja värikylläinen kuvitus koostuu suomalaisissa yksityiskokoelmissa olevista pääsiäismunista ja suomalaisten harrastajien koristelemista pääsiäismunista. Aiheesta ei suomen kielellä ole aiemmin julkaistu yhtään yhtenäistä esitystä.

 

Kuvat: Heli Ilkka

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia