Nosta käsityöt paraatipaikoille kodissasi

Kotini on boheemin värikäs, ja siellä on aika paljon esillä käsitöitä. Osa on omia tuotoksiani, osa lahjoja, ja olen myös ostanut joitain hienoja käsitöitä. Tämän rantakivellä seisovan torson tein pari kesää sitten Kankaanpään opiston kierrätyskäsityökurssilla. Torson muoto kiinnostaa minua.

Näkymä olohuoneessani on sekalainen seurakunta erilaisia käsitöitä. Vasemmalla on paperilla päällystetty pikkutorso. Sen vieressä on iso torso, jolle tein yhdellä kurssilla hullut vaatteet ja nimesin sen Malmin kansallispuvuksi oman kotilähiöni mukaan. Sen takana on upea puinen lapio, jonka ostin kirpputorilta Isojoella viidellä eurolla. Kiinnitin siihen huovutustaiteilija Tupu Mentun huovutustyön.

Nappitaulun ostin tekstiilitaiteilija Eija Pöyryltä ja värikäs taulu on murmanskilaisen taiteilijan tekemä. Virittelin siihen virkatut reunukset, jotka ovat vähän väsähtäneet. Raskaana olevan torson ostin Malmöstä, tekijä on puolalnen. Sen takana oleva rakusavustettu naamio on poikani lapsuudenaikainen tuotos. Ja huom, keskellä oleva turkoosi 50-luvun imuri kuuluu myös taideinstallaatiooni. Ostin sen vitosella kirpparilta. Ajatuksissa oli kiinniittää siihen torso, mutta olkoon toistaiseksi noin.

Ruosteinen maitotonkka mahtui juuri ja juuri matkalaukkuuni, kun ostin sen Ahvenanmaalla. Sen päällä on vanha lesti, jonka päälle olen virkannut kuparilangasta sukan.

Pyöreään punasävyiseen tuftattuun työhön on hienosti yhdistetty repalaisen kansallispuvun ehjiä osia, tasku ja solkia. Se on ystäväni Saija Flinkkilän tekemä.

Tuftaus on nopea ja hauska menetelmä tehdä ryijymäistä pintaa. Sain 50-vuotislahjaksi ystävältäni Saija Flinkkilältä tämän upean valkoisen tuftaustyön. Vanhan runkopatja sisus on täydellinen tausta pehmeälle lankatyölle.

Tamperelainen käsityöläinen Annariikka Qvist virkkaa niin upeita nukkeja, että minulle tuli ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden halua leikkiä nukeilla. Ne ovat ihania, persoonallisia, ja tukat ovat mahtavat. Niissä on sekä selkeää muotokieltä että runsaita, lähes barokkimaisia yksityiskohtia. Kaikki virkatut nuket ja eläimet ovat uniikkeja yksilöitä. Kahta samanlaista ei ole.

Ostin tämän nuken Annariikalta Tampereen käsityömessuilla ja se keinuu keittiössäni. Annariikka kertoo, että nuket syntyvät hänen omien mieltymystensä mukaan, mutta Annariikka myy niitä sopivan ostajan löytyessä. Ostajat ovat usein aikuisia naisia, sillä nuket eivät sovellu leikittäviksi. Niitä ihaillaan! Nuket ovat ovat kampauksineen 30-40 cm kokoisia. Hinta on alkaen 150 euroa.

 

Vanha ikkunanpoka on sekä kaunis esine että kätevä teline ompelulangoille. Kauniit kaakelit ostin Lissabonista. Lasteni kasvoista tehdyt naamiot ja enkelin sain ystävältäni kuvanveistäjä Anne Alholta, joka valitettavasti menehtyi muutama vuosi sitten.

Tykkään ruosteesta. Parvekkeellani on ruosteseinä, joka elää ja muuttuu.

Tyttäreni päiväkotipiirros on päässyt kunnon kehyksiin seinälle. Taiteilija on jo aikuinen, mutta lapsuus säilyy ikuisesti tässä lumiukossa.

Postimerkit ovat kauniita, ja teen niistä milloin mitäkin. Tämä kranssi on välillä ovessa, toisinaan seinällä.

Tässä lapsen kasvot vielä lähempää.

Vessani on niin sanottu "taidevessa" eli siellä on vähän kaikenlaista.

Tykkään isoista kartoista. Harmi kun seinät ovat loppuneet kesken enkä saa mihinkään isoa maailman karttaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia