Nukkeja ja nalleja - katso mitä kiinnostavaa Pietarin käsityömessuilla oli

Piipahdin Pietarissa käsityömessuilla 23.-25.3. Nämä craftbazar-messut järjestetään yleensä kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Venäjällä olevista käsityömessuista ja -tapahtumista on melko hankala löytää tietoa netistä. Osaan vähän venäjää, mutta en niin hyvin, että tietäisin oikeita hakusanoja venäjäksi. Eikä näppiksissäni ole edes kyrillisiä kirjaimia! Mutta nyt olen saanut pään auki venäläiseen käsityömaailmaan.

Venäjälle matkustettaessa tarvitaan viisumi. Se rajoittaa monen menemistä, mutta minulla on voimassa oleva kahden vuoden viisumi, joten ostin vain junaliput ja varasin hotellin. Talvella Pietariin meno on edullista, junamatkani messuille maksoivat 2 x 39 euroa. Aivan keskustassa oleva hotellini, joka on lähellä messupaikkaa ja pääkatua Nevski prospektia, maksoi vain 25 euroa yöltä. Edullisen hinnan salaisuus on se, että se on neljännessä kerroksessa eikä hissiä ole.

Tatiana Kapranova, 42 ja tytär Ludmila Kapranova, 19, myivät Tatianan tekemiä taidokkaita vepsäläisnukkeja. Tajusin heti, että olemme tavanneet aikaisemminkin. Olin nimittäin Laatokan-Äänisen risteilyllä vuonna 2013 ja kävin myös Mandrogin kylässä. Se on venäläinen museokylä, jossa voi seurata taitavien käsityöläisten työtä. Ostin silloin Tatianalta pienen nuken.

Tatiana kertoo työskennellensä kesästä 2005 Mandrogin kylässä aina viisi kuukautta eli koko kesäkauden. 

- Jo lapsena tykkäsin ommella pehmoleluja. Opiskelin myöhemmin ompelijaksi ja nukkeja opin tekemään kokeneen tekijän kanssa, hän kertoo.

Tatianan töitä löytyy täältä: www.livemaster.ru/tkapranova

Näitä pieniä vauvakapaloita laitetaan kuulemma vauvan vaunuihin ajamaan kaikkea pahaa pois pikkuisen luota. Toki niistä voi tehdä myös roikkuvan lelun tai viedä tuoreelle äidille vauvalahjan yhteydessä.

Tatiana esittelee hauskaa nukkea, johon hän on ommellut kaksi hahmoa. Tämä nukke on naimaton nuori nainen.

... ja kun sen kääntää toisinpäin, esille tulee nuori äiti vauvansa kanssa.

Tatiana ompelee vepsäläisnukeista myös koreja, joissa voi pitää vaikkapa lankoja.

Ihastuin näihin seinävaatteisiin ihan valtavasti. Iso seinävaate maksaa 15 000 ruplaa eli 214 euroa. Tilauksesta saisi minkö kokoisen vaan, esimerkiksi 12 nuken taulu maksaisi 3000 ruplaa eli 42 euroa.

Messutilassa on yleensä taidenäyttelyitä. Se on aivan Pietarin keskustassa osoitteessa Bolshaja Morskaja 36. Sisäänpääsy oli edullinen, pari euroa.

Ihastelin pitkään näitä laukkuja, mutta unohdin kysyä tekijän nimen. Tämä nuori nainen siis suunnittelee ja toteuttaa taas muodikkaita vyölaukkuja. Ensimmäisenä kiinnostui tekstistä gorodskien sumki eli kaupunkilaislaukut, mitä ihmettä se tarkoittaa? Vastaus oli niinkin yksinkertainen kuin urban bags, urbaanit laukut.

instagram.com/sahar_bags

Viktoria Lobzhinan myyntipöydän ympärillä kävi kuhina koko ajan. Hän myy erilaisia "veluureja" eli samettimaisia kankaita. Pienet yhden hahmon lappuset maksavat 100 ruplaa eli 1,40 euroa. Isompi monen hahmon pala on 300 ruplaa eli vajaat 5 euroa.

- Ompelen veluurikankaasta erilaisia eläinhahmoja, joita voi laittaa koristeiksi vaikkapa vessaan, lasten sänkyyn tai joulukuuseen. Tykkään kovasti myös nalleista. Asun Moskovassa ja suunnittelen ja teetän materiaalin siellä, Viktoria kertoo.

Minäkin ostin isohkon palan, jossa seikkaili monta kissaa. Ostin sen hiirimatoksi työkaverilleni, jolla on kaksi kissaa.

vk.com/veluriki

Ihmiset ostivat näitä pikkupalasia ommellakseen niistä pienen pehmolelun.

Myös silmälasikotelon ainekset tuntuivat innostavan monia.

Tämä supersöpö pitseillä päällystetty leikkiompelukone oli erään ristipisto- ja paperitaitajan pöydällä.

Craftbazar-messuilla oli nalle- ja nukkekilpailu, jonka voittajasta ihmiset äänestivät innokkaasti. Siellä näkyi olevan yksi suomalainenkin osallistuja, ja monia tekijöitä Virosta. Taidokkaasti tehdyt nuket ovat suosittuka käsityökurssiaiheita Venäjällä. Kursseja myydään siellä nimellä "masterklas".

Sveta Aleksejevan nallet olivat hauskan erilaisia.

Messuilla oli pieni yhden naisen teatteri, jossa minäkin kävin katsomassa kärpäsen seikkailut nukketeatterimaisessa ympäristössä. Telttaan mahtui kuusi ihmistä.

Oli sadunomaista seurata kärpästen ja muiden hahmojen liikkeitä musiikin tahdissa. Taiteilija on tehnyt itse kaikki esityksen eläimet ja liikutteli niitä tämän "talon" takana. Tunnelma oli sadunomainen, tunsin hetken itseni pikkutytöksi.

Messuilla oli niin paljon katsottavaa, että kirjoitan vielä ensi viikolla lisää näkemästäni.

Googlettamalla www.craftbazar.ru pääsee paikallisen Facebookin eli V-kontakten sivuille, joilla on paljon kiinnostavia käsityökuvia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia