Miten tämä on mahdollista? Upeita ihmisveistoksia virkaten ja ommellen
Minua kiinnostaa valtavasti taiteen ja käsityön yhdistäminen, tekstiilitaide ja erityisesti ihmishahmot. Kolme suosikkitaiteilijaani ovat Liisa Hietanen, Pauliina Turakka Purhonen ja Kerttu Horila.
Heillä kaikilla on aivan erilainen materiaali: lanka, kangas ja savi. Mutta jotain hiukan samanlaista, hyvin koskettavaa, taidokasta ja myös humoristista näissä elämänmakuisissa, hiukan rujoissakin ihmishahmoissa on. Yksityiskohtien runsaus ja taidokkuus on mieletöntä.
Virkattu Tapio
Liisa Hietasen virkkaa luonnollisenkokoisia veistoksia ihmishahmoista. Näin hänen virkkaamansa Tapion joitain vuosia sitten Mäntän Honkahovissa ja jäin heti koukkuun. Mikä yksityiskohtien kirjo: virkattu vanhan miehen lippis, tuulitakki, lenkkitossut ja pohtiva ilme. Sittemmin haastattelinkin Hietasta ET-lehteen vuonna 2011.
Hänen ensimmäinen tekstiiliveistoksensa muutama vuosi sitten oli ekaluokan opettajan hahmo, Pirkko.
– Teos herättää aina iloisia reaktioita ja hilpeyttä, ja tekniikka yllättää. Kun Pirkko oli esillä Taidehallissa, irlantilainen mies sanoi tuntevansa hahmon. Opettajatyyppi on siis uskottava muuallakin kuin Suomessa, Hietanen nauraa.
Hietanen virkkaa myös teoksia arjen aiheista: jatkojohto, muovipussi ja lavuaari. Virkkaaminen on aktiivinen mutta hidas ja kurinalainen tapa käsitellä maailmaa.
Pirkossa on käytetty kaikenlaisia lankoja villasta akryyliin. Sisällä on tukirunko ja jaloissa painot, jotta se seisoo tukevasti jaloillaan.
– Kasvot on vaikeinta saada mieluisiksi, ja oikean ilmeen saavuttaminen vaatiikin paljon purkamista. Iäkkäisiin ihmishahmoihin on helpompi saada luonne, ilme, uskottavuus, tarina ja persoona kuin nuoriin.
Ja taiteilija loi Mairen
Kerttu Horilan taiteeseen tutustuin Rauman pitsiviikoilla, kun hänen ateljeeseensa ja pihalleen oli vapaa pääsy. Sittemmin haastattelin häntäkin ET-lehteen.
Horila kuvaa naisen elämää huumorista tuskaan. Hän tekee luonnollisen kokoisia ihmishahmoja keramiikasta, realistista hyvän olon taidetta.
– Naista on helppo kuvata veistoksissa, koska naisten maailmassa on ehtymättömästi kiinnostavia asioita iästä ulkomuotoon ja tunteista tehtäviin. Veistosteni suomalaiset naiset ovat reheviä, tavallisia, arkisia ja vanhojakin. Koska naiset osaavat nauraa itselleen, heidän on helppo samaistua reheviin ja naturalistisiin veistoksiini, Horila kertoo.
Sulottaret ovat Rauman kanalissa Rauman kaupungintalon edustalla.
Maire-veistos on istunut Porissa Eetun aukiolla heinäkuusta 2010. Maire katsoo vierustoveria, kuka sitten istahtaakin viereen penkille. Porilaiset tykkäävät Mairesta. Ihmiset sopivat tapaamisia hänen luokseen ja kuvauttavat mielellään itseään Mairen vieressä. Talveksi patsas viedään sisälle ja vuosihuolto kuuluu Mairen luontaisetuihin.
Maire on valettu pronssiin ja maalattu panssariväreillä, jotka antavat sille ilmettä. Patsas painaa 300 kiloa.
– Muotoilen keramiikkaveistoksen käsin, aloitan jaloista ja nostan muotoa ylöspäin. Teen kasvot aina viimeiseksi. Poltan veistoksen osat paloina ja liimaan ne kiviliimalla yhteen.
Upeita kangashahmoja
Näin ensimmäistä kertaa Pauliina Turakka Purhosen tekee tekstiiliveistoksia Mäntän kuvataideviikoilla muutama vuosi sitten. Siitä pitäen olen mennyt ihan aina katsomaan, jos niitä on jossain esillä.
Niitä ei voi kuvata kuin ylisanoilla, sillä ne ovat uskomattoman makeita, taidokkaita, aitoja ja jotenkin rujoja, hellyttäviä ja hyvin ruumiillisia. Suorastaan alkuvoimaisia. Monella on paksu selluliittireidet ja kalju, riippurinnat ja leveä peffa.
Yksityiskohdat ja ompelu on todella taidokasta työtä. Kangasveistoksissa yhdistyy hienosti eri tekniikoita, tilkkutyöstä kirjontaan. Kankaisissa ihmishahmoissa on elämä paljaimmillaan, hersyvästi ja rouheasti. Ne ovat kerta kaikkiaan vastustamattomia!
Kommentit
Lähetä kommentti