Isännän työkaluista järeämmät aseet kankaan kimppuun

Uudet työtavat ja välineet innostavat kovasti kokeiluun, vaikka niistä ei mitään ikiaikaisia suosikkeja tulisikaan. Olin Kankaanpäässä kesällä viikon kurssilla, jonka nimi oli Jännittäviä tekstiilipintoja erilaisin menetelmin. Olimme saaneet ohjeeksemme ottaa kaikenlaisia rumia tekokuitukankaita mukaan. Tämä ei tuntunut yhtään innostavalta, sillä kuvittelin vain pellavasta ja puuvillasta syntyvän jotain kaunista.

Mutta olin väärässä, sillä innostuin kolvilla kankaan polttelusta valtavasti. Olin ostanut eri väristä organzaa muutamia palasia. Polttelin siihen kolvilla reikiä ja se oli jotenkin niin tyynnyttävää, että tein tein sitä tuntikausia vaikka käry oli melkoinen. Tätä on parempi tehdä ulkona. Aika pian keksin sen, että kun kolvilla poltettavan organzan alla on vanha lakana, organzasta sulaa siihen värillinen kuvio. Eli suojakankaankin voi käyttää.

Opettajamme Eija Pöyry kehoitti kokeilemaan eri kankaiden käyttäytymistä. Ompelimme esimerkiksi viisi eri väristä tekokuitukangaspalasta yhteen. Sitten vähän vapaalla konekirjonnalla ”käytäviä” kankaaseen, jotta kerrokset tulivat tiiviisti kiinni. Sitten vain ryhdyttiin kolvilla tai kuumailmapuhaltimella sulattelemaan ommelten välejä. Tulos oli aina yllätys, monella tuli tosi makeeta pintaa, toisilla ihan hirveää.

Innostuin ompelemaan muutamia kankaita päällekkäin, mutta päällä oli raakasilkkiä. Siihen tuli kolvilla mielenkiintoisen värisiä erisävyisiä ruskeita kuvioita. Idea alkoi syntyä päässäni näistä poltetuista kankaista. Teen ”Ylä-Malmin kansallispuvun” eli puen kotonani olevan torson rajun näköisiin poltettuihin kankaisiin. Se jäi vähän kesken mutta kurssilla tein sitä innoissani. Kahdesta palasta muotoilin karskin rujon ”korsetin” ja kiinnitin ne pitsillä toisiinsa. Myöhemmin vaihdoin sen karkeaan naruun, sillä pitsi tuntui liian siistiltä.

Hamekin oli pitkään liian söpö, ja lopulta revin sekä alakangasta että päällä olevaa organzaa suikaleiksi. Organzan reuna palaa kolvilla kivan näköiseksi, monet tekivät esimerkiksi ruusuja.

Käsityössä on tärkeintä innostuminen. Monen mielestä minun Ylä-Malmin kansallispukuni oli varmasti ajantuhlausta ja tulos ruma. Mutta itse koin sitä tehdessäni valtavaa luomisen ja keksimisen riemua.

Kangashelmien teko vie myös ihan mennessään. Taas ommeltiin muutama kerros tekokuitukankaita päällekkäin. Niistä leikattiin pitkulaisia kolmiomaisia sektoreita, jotka käärittiin pötkyläksi. Joku sitoi langalla mutta minä huomasin nuppineulan parhaaksi konstiksi. Sitten helmen tekele laitettiin kuin grillitikun nokkaan ja sitä pyöriteltiin kuumailmapuhaltimen paisteessa. Kangas alkoi sulaa ja muotoitua helmeksi, ja yllätys oli aina mieletön! Näistäkään en vielä sen ihmeempää tehnyt, mutta ajatuksissa on tehdä näistä ovikranssi.

Päätin myös ostaa oman kolvin, se maksaa vain 15 euroa.

Poltetuista kankaista syntyi kirjanmerkki.