Tästäkö uusi hittilahja: naisen mallinen lamppu

Varkaudessa asuva siperialaissyntyinen Tatiana Kouronen tekee paperimassasta upeita lampunvarjostimia.

- Tykkään tehdä monenlaisia käsitöitä, esimerkiksi lamppuja ja nukkeja. Huovutan, neulon ja ompelen myös mielelläni. Rakkaimpia materiaalejanini ovat paperimassa sekä askarteluliikkeissä myytävät fimo- ja darwimassa. Myös puu ja villa kiehtovat minua raaka-aineina.

Tatiana oli Barcelonassa asuvan poikansa luona kylässä kesällä 2016. Siellä hän innostui tekemään kaksi naisen mekon mallista lampuvarjostinta paperimassasta. Hän teki myöhemmin kotona Varkaudessakin mekon mallisen lampunvarjostimen. Ne ovat upeita!

 

 

- Ensin rakennan rungon eli vartalon sanomalehdestä ja foliosta. Sitten alan liimata siihen sanomalehtisuikaleita tai ruskean paperin suikaleita. Tässä kuluu aikaa, sillä kerroksia pitää olla monta. Ja aina kerrosten välillä torson täytyy antaa kuivua. Kun torso on täysin kuivunut otetaan sisältä sanomalehti ja folio pois.

Yksi torsolamppu on Tatianan kotona, kaksi on myyty.

 

 

Tatiana on Novosibirskissä Siperiassa syntynyt kelloseppä. Hän tapasi suomalaisen aviomiehensä Venäjällä vuonna 1997. He asuivat kaksi vuotta Ranskassa ja 11 vuotta Belgiassa. Varkauteen he muuttivat vuonna 2013.

- Viime syksystä lähtien olen pitänyt nukkekursseja paikallisessa Soisalo-opistossa. Valmistamme siellä yksilöllisiä nukkeja vaatteineen edullisista materiaaleista. Raaka-aineina on esimerkiksi paperimassa, fimo-askartelumassa, kierrätysrautalangat,  kierrätyskankaat ja -langat. Nukelle voi valmistaa liikkuvat raajat.

Opetuskielenä on suomi, englanti, venäjä ja ranska. Tatiana sanoo osaavansa näistä huonoiten suomea, mutta näyttämällä kädestä pitäen nuken teon salat avautuvat.

Tatiana kertoo, että nuken tekoon menee helposti 2-3 viikkoa tai jopa kuukausi. Yksityiskohtia on niin paljon.

- Annan nukelleni nimen, kun sen silmät ovat valmiina. Aina silloin keksin nimen. Silloin tällöin myyn jonkun nuken ja pidän joskus myös nukkenäyttelyitä.

 

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Loviisalainen Luru Hirva luo muhevan reheviä naisia keramiikasta

Leiki lumella ja vesiväreillä

Tee pääsiäiseksi paperimunat - tarviset vain ilmapallon, sokerivettä ja vessapaperia